Perhe on pahin ja parhaista parhain

En ole hetkiin kirjoitellut. Päivät kuluvat nopeaan tahtiin ja välillä pitäisi kuitenkin tehdä läksyjä, syödä ja nukkua. Tänään kuitenkin päätin tulla kirjoittamaan mulle todella arasta aiheesta. Mietein kauan, uskallanko kirjoittaa tästä. En kirjoita tätä postausta siksi, että haluaisin myötätuntoa tai sääliä. En hae huomiota enkä toivo saavani yhtäkään "oivoi"-viestiä. Haluan tällä postauksella kertoa siitä, miten tärkeää on että on välittävä perhe. Perheellä en nyt tarkoita meidän klaania joka asustelee ja elelee Musassa, vaan myös läheisimpiä sukulaisia.

Olen menettänyt itselleni todella tärkeän ihmisen. Ei, hän ei ole kuollut. Välillä tuntuu et mä oon sille. 

En puhu nimillä enkä sukulaissuhteilla, ne jotka tietävät asiasta, tietävät kenestä puhun. En aio rikkoa kenenkään yksityisyyttä, en edes omaani kertomalla liian yksityiskohtaisesti siitä mitä on tapahtunut näiden vuosien aikana. Muistakaa, että tämä on vain siksi, että haluan että mun lukijat ymmärtää kuinka tärkeää on välittää lähimmäisistään.

Maailman coolein tyyppi oman isän lisäksi. Saunottiin kilpaa. Luisteltiin kilpaa. Taidettiin juostakin kilpaa. Leijuin susta kaikille mun kavereille, kuinka siistii oli kun oli tollainen _se_. Sillä oli maailman siistein työ, mihin moni ainakin pojista pyrkii. Kerroin sille välillä hölmöjä salaisuuksia, kuten siitä minne piilotimme edesmeenneen koiramme Emman kanssa isän lapion.

Yhtäkkiä tuli äkkikäännös. Kelkka muutti suuntaa, jos niin voisi sanoa. Yhtäkkiä ei mitään kontaktia. Ei vastausta viesteihin. Muserruin, enkö mä ole sen arvoinen, että se vaivautuis ees vastaamaan siihen. Parin viikon päästä lähetin uudestaan viestiä ja väitit kännykkäsi olevan rikki. Kuinka tyhmä luulet melkein 16-v tytön olevan?

"Ystävät voi valita, mut sukulaisia ei." - Se

Vuosi kului ja lähetin taas viestiä, elättämättä turhia toiveita. Niin siinä kävikin, vastaus tuli, mutta tyyppiä ei.

Kun olisin halunnut puhua asiat halki, et suostunut puhumaan kanssani, koska olen vielä lapsi. Lapsi juu, mutta lapsellakin on mielestäni oikeus tietää miksi näinkin tärkeä ihminen kohtelee tuota lasta kuin ei tuntisikaan. Niin kuin mua ei olisikaan. Et olisin vaan joku tuntematon joka hiipii illalla ovelle, mutta ei pääse sisälle.

Tiedän, että joskus näet tämän jotakin kautta, sillä somessa jos jossakin kaikki leviää niin kuin rutto. Tiedän myös sen, että et ole sydämetön, toisin kuin minä jonkun nimeltä mainitsemattoman mielestä. Sinulla on kaikki tuo tallella, mikä sulla oli ennenkin. Tiedän sen, koska tiedän ettei se oikea se tekisi mulle ikinä näin.

Koko tiistai uitiin syvissä vesissä ja diippailtiin, mutta tänään päätin; en enää haikaile perään. Olen menettänyt itselleni jotain tärkeätä ja rakasta, mutta minä en polvillani anele, en todellakaan. Päätän tämän diippailun kuvaan, joka ajoittuu kulta-aikaan sen kanssa, sekä kuuluisiin juuri keksimiini sanoihin:

Miten murskata murheet ABC. A) Hymyile, b) naura c) syö ne tai istu niiden päälle.

Pitäkää huolta läheisistänne älkääkä pelätkö kertoa heille kuinka paljon välitätte.

Sincerely yours,
Veera Orvokki