Aamulla herätessäni avasin sälekaihtimet ja havahduin. Aurinko pilkisteli iloisesti pilvipeitteen takaa. Viime kerrasta olikin aikaa.
Kävin pesemässä mun lasit ja sen jälkeen suuntasin heti rykimään tuulihousut jalkaan ja siitä ulos mun vahdittavan koiramummon kera. Kierreltiin n. 45 minuuttia samoillen ympäri Pietniemeä ja nappasin mukaan myös parit kuvat. Kumma miten aurinko vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen. Tästä tulee aivan varmasti hyvä päivä.
Vaikka Tekun metsä ei olekaan kaikista kaunein, emme antaneet sen häiritä meitä Elsan kanssa, vaan talseimme onnellisina hieman vielä märällä pururadalla. Aurinko taisi vaikuttaa muhun oikeen kunnolla kun heitin innokkaat huomenet vastaantuleville :)
Tässä kohtaa eräs pikkupoika kysyi äidiltään miksi tuo täti kyykkii tuolla kaislikossa. En voinut olla nauramatta ja kiitän onneani etten nauraessani kellahtanut pyllyineni tuonne pöpelikköön.
Nyt olen juonut aamukahvini ja syönyt vatsani täyteen ja onkin hyvä hetki lähteä fillaroimaan kohti jäähallia, missä sitä nyt muutenkaan voisi viettää sunnuntaita. Nauttikaa viimeisestä lomapäivästä täysillä ja käykää haukkaamassa happea, sillä mä uskon siihen mitä Alexander Stubb sanoo;
Tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia energiaa
Sincerely yours,
Veera Orvokki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti