HCR part 1

Aika ensimmäiselle HCR- postaukselle. Kuten moni varmaan jo tietääkin, niin ilmoittauduin joululomalla päivänä X Helsinki City Runille eli puolimaratonille. Lupasin itselleni, että juostuani tuon, mun ei enää ikinä tarvitse rykiä lenkkareita jalkaan ja lähteä hölkälle. Katsotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sillä asenteeni on hiljalleen muuttumassa myöntesemmäksi. Entinen veriviholliseni on siis kääntymässä hiljalleen tuttavaksi ja siitä mahdollisesti sydänystäväksi

Melkein kaksi viikkoa "todellista" treenaamista (eli siis treeniä juuri tätä ajatellen) takana ja säännöllisen harjoittelun lisäksi hyvän olon tuntee myös joulumättöilyn jäätyä pois. Vatsa toimii taas niin kuin sen kuuluu, ilman sokeriähkyn aiheuttamia vatsanväänteitä ja olokin on paljon energisempi kuin välipäivinä.

Vain pieni muistutus, joka voi pelastaa just sun hengen!

Treeneihin on kuulunut lähinnä lenkkeilyä kovalla tempolla. Lähes jokaisen lenkin pituus on ollut siinä 6,5 km paikkeilla. Siitä on hyvä tähdätä kohti pidempiä lenkkejä kovaa tempoa ylläpitäen, sillä juoksuni ennen on ollut vain satunnaista sipsutusta ähkinnän ja inhon keskellä. Olen saanut jopa endorfiinikiksejä reisien ollessa niin hapoilla, että tunnen maan pettävän jalkojen alta ja silti jaksan painaa. En mä nyt mikään pro ole, mutta kyllä siitä aikamoisen fiiliksen saa, kun katsoo Sports trackeria, joka kertoo, että keskinopeus on ollu 9,5 km/h, mikä on jo melko hyvä lähtökohta tavoiteaikaani nähden. Mullahan siis ei ole mitään virallista tavoiteaikaa, mutta ilmoittautumisen yhteydessä oli pakko ilmoittaa joku aika, sillä aikomuksissani ei kuitenkaan ole lähteä siinä superstartissa, jossa kisan kovimmat pinkovat matkaan kuin jänikset konsanaan.

Juoksemisen lisäksi olen käynyt pariin otteeseen salilla jalkareeniä tekemässä ja aamulla kävin pitkästä aikaa Kuntotornin aamuspinnissä, joka onkin vaihtunut uuteen muotoon 35' spinni ja 10' core, mikä sopii mulle aivan loistavasti, oon kuitenkin tosi huono tekemään lihaskuntoa muuten treenien ohella. Lankusta on tullut jonkin asteen lemppari oikeastaan joka juoksun jälkeen, ihan vain koska endorfiinihöyryissä se sujuu loistavasti ja päättää hyvin varsinkin onnistuneen lenkin.

Uusista hankinnoista sen verran, että kulutin onnistuneesti veronpalautukseni treenivarusteisiin ja investoin talvijuoksuhousuihin, juoksupaitaan/huppariin/pitkähihaiseen ja kompressiosukkiin. Kompressiosukat olivat pettymys, sillä mulla ne saivat aikaan vaan todella kovaa kipua itse jalan ja jalkapöydän väliselle alueelle. Kipu oli välillä niin kova, että oli pakko istua hetken aikaa ennen kuin pystyin lähteä liikkeelle. Viime kerralla olin ilman sukkia, ja juoksu kulki hyvin. Päätin kuitenkin antaa kompressiosukille vielä toisen mahdollisuuden parin kerran jälkeen, jos kyse onkin vain tottumisessa ja pienen tauon jälkeen en tunne enää kipua. Se nähdään vain kokeilemalla.

Tää on se fiilis, kun hiki on virrannut virtaamistaan ja ryömit Kuntotornin rappuset ylös keritäksesi suihkuun, mutta sitä ennen kerkeät ottamaan todella nolon wannabefitnesskuvan. Häpeän itseäni.

Tässä ensimmäinen osa HCR-kuulumisia. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Toivottavasti.

Sincerely yours,
Veera Orvokki